2020-09-06

Miksi tämä blogi?

6.9.2020

Kuva 1. Kolmijakoinen kivikiekko Kairon museosta. Lähde on Brien Foersterin video linkissä (3).


Päivitetty 1.11.2023

Arkeologian valtavirran antama kuva ihmiskunnan vaiheista on vakiintunut varsin lujaksi teoriaksi yksisuuntaisena jatkuneesta kehityksestä pitkien aikojen kuluessa. Kun varhaisimmilta ajoilta ei ole ollut käytettävissä kirjoitettuja lähteitä, niin on jouduttu turvautumaan oletuksiin ja arvailuihin fysikaalisten muinaisjäänteiden perusteella. Yllättävästi on löytynyt suuri määrä muinaisjäänteitä, joita vallalla oleva kehitysteoria ei selitä. Yritän kertoa tässä blogissa näistä jäänteistä ja siitä, miten arkeologia tieteenä on suhtautunut näihin odottamattomiin jäänteisiin.

 

 

Merkillisten jäänteiden moninaisuus

Merkilliset ja toistaiseksi selittämättömät muinaisjäänteet ovat monipuolisia. Alla on niistä suppea luettelo, osittain linkkeinä tämän blogin juttuihin.

- tiukkarakoisia kivimuureja
- raskaiden kivijärkäleiden selittämättömiä kuljetuksia
- kovien kivilajien louhimis- ja käsittelyjälkiä
- merkillisiä putkiporausjälkiä
- merkillisiä pyörösahausjälkiä
- merkillisiä esineitä, kuva 1
- vaikeasti valmistettavia kiviastioita, kuva 2
- hienosti silotettuja pintoja
- tuhon jälkiä
- merkkejä mantereidenvälisistä yhteyksistä (jumalankuvat, kivien nappulat, polygonimuurit)

Muinaiset rakennus- ja raunioalueet ja arkeologiset museot sisältävät runsaasti näitä esineitä, rakenteita ja työstöjälkiä, joita arkeologian nykyiset teoriat eivät kykene selittämään. Niitä ei ole vielä esitelty näkemissäni televisiodokumenteissa, mutta YouTubessa materiaalia löytyy runsain mitoin. Lähes kaikki outoudet ovat avoimesti tutkijoiden ja turistien nähtävillä, pientä pääsymaksua vastaan.

Viper TV - FILMS on sopivasti laittanut pitkän koostevideonsa nimeksi "Peculiar Ancient Megalithic Civilizations Hidden in Plain Sight" eli suunnilleen, että erikoiset muinaiset megaliittisivilisaatiot ovat piilotettuina avoimesti kaikkien näkyville, video linkissä (1). Viper-kanavalla on aina loistava kuvamateriaali, mutta liian usein sillä ei ole mitään yhteyttä puhuttuun asiaan.

Egyptologian harrastaja Lasse Aitokari esittelee useita egyptologeille hankalia työstöjälkiä ja esineitä suomeksi videolla linkissä (2). Brien Foerster on ladannut videokanavalleen erittäin suuren määrän tutkimusmatkojensa tuloksia, joita näkyy esimerkiksi linkin (3) videolla.

On olemassa myös astetta vallankumouksellisempia muinaisjäänteitä, jotka viittaavat tekniseen toimintaan miljoonia vuosia sitten. Näytteiden vähäisyyden vuoksi en monimutkaista tätä blogia, vaan jätän nämä jäänteet sivuun.

Kuva 2. Korundiruukku Kairon museosta. Materiaaliksi on ilmoitettu korundi. Lähde on Lasse Aitokarin video linkissä (2).

 

 

 Tiedeihanteen toteutuminen arkeologiassa

Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että empiirinen teoria on havaintojen perusteella tehty malli, joka parhaalla tunnetulla tavalla kuvaa havaittua todellisuutta. Teoriaa pitää muokata tai se pitää jopa hylätä, jos tehdään sellaisia havaintoja, jotka ovat ristiriidassa teorian kanssa. Tieteen ihanteen mukaan tutkijat ovat kiinnostuneita uusista havainnoista ja tarkistavat teorioita uusien löytöjen valossa. Nykyinen arkeologian valtavirta toteuttaa tätä tieteen ihannetta hiukan eri tavalla – unohtaen hankalat havainnot ja jättäen ne tutkimatta.

Merkittävimpiin egyptologeihin kuuluva Mark Lehner esittelee toimintaansa ja ajatuksiaan linkin (4) videon pitkässä haastattelussa. Hän vakuuttaa, että ihmiskunnan kehitys on ollut aina vain ylöspäin, kiihtyvällä nopeudella. Linkin (5) video on lyhyt pätkä linkin (4) videosta, josta ilmenevät hänen ajatuksensa valtavirtaa arvostelevista arkeologian harrastajista. Linkissä (4) sekä haastattelijat että Lehner yhteisymmärryksessä toteavat, että harrastajilla ei ole esitettävänään mitään havaintoja eikä jäänteitä arvostelunsa tueksi.

Tosiasiassa sellaisia havaintoja on olemassa erittäin runsaasti, kuten edeltä näkee.

UnchartedX:n Ben van Kerkwyk esittelee arkeologien ja skeptikkojen suhtautumistapaa selittämättömiin muinaisjäänteisiin videolla linkissä (6). Hän näyttää, miten egyptologien selitykset kivien käsittelylle perustuvat vain oletuksiin ja pienimuotoisiin kokeiluihin, joilla ei ole tieteellistä arvoa.

Ben toistaa linkin (6) videolla insinööri Christopher Dunnin ehdotuksen, miten muinaisia kappaleita ja työstöjälkiä pitäisi tutkia kokeellisesti. Tutkimukseen pitää kuulua 4 pääkohtaa ennen kuin sillä on tieteellistä pätevyyttä:

1. Asiantuntijat tutkivat tarkasti muinaisen kappaleen tai jäljen ja kiinnittävät erikoisesti huomiota vaikeimmin toteutettaviin asioihin.
2. Kuvaillaan työkalut ja menetelmät, joita egyptiläisten arvellaan käyttäneen.
3. Tehdään vastaava kappale tai jälki tällaisilla muinaisilla työkaluilla.
4.  Verrataan alkuperäistä kappaletta tai jälkeä kokeen tulokseen, ottaen tarkasti huomioon kaikki yksityiskohdat.

Edellä mainittu Mark Lehner järjesti TV-dokumenttiohjelman, jossa Denys Stocks johti sekä sahaamis- että putkiporaamiskokeen oletetuilla muinaisten egyptiläisten menetelmillä. Kokeiden toteutus näkyy linkin (7) videolla. Ankaralla työllä saatiin aikaan sekä sahausura että putkiporausreikä ja sydän. Kokeita ei kuitenkaan voida pitää tieteellisinä, koska edellä mainitut toimenpiteet 1 ja 4 jäivät puuttumaan.

Mielestäni on valitettavaa, että monia erittäin selvästi merkillisiä jäänteitä ei ole tutkittu voimallisesti. Eikä niitä edelleenkään tutkita, koska arkeologian valtavirran johtavat tutkijat eivät sitä tee. Esimerkiksi kivien työstöjälkien tutkimus on ollut riittämätöntä. Uskonnot ja politiikka taitavat olla jonkin verran mukana tutkimuskohteiden valinnassa. Arkeologiassa tarvittaisiin tutkimuksellinen vallankumous tekniseen suuntaan. Ehkä sellainen onkin tulossa, koska niin monet jo ovat tietoisia eri alojen pätevien ja arvostelukykyisten tutkijoiden löytämistä merkillisyyksistä.

Kairon museo näyttää aikanaan hutiloineen kiviesineiden materiaalin määrityksessä. Kuvan 1 kiekko on museon mukaan schistiä, vaikka oikeasti se ilmeisesti on hienojakoista liuskekiveä, jonka louhintapaikka tunnetaan. Kuvan 2 ruukun materiaali tuskin on korundi, vaikka museo niin ilmoittaa.


Arkeologian toisinajattelijoista

Mark Lehner mainitsee linkkien (4) ja (5) videoilla arkeologian toisinajattelijoita kolme, John Anthony Westin, Graham Hancockin ja geologi Robert Schochin, jotka lähtevät melko uushenkiseltä pohjalta ja ovat esittäneet omia ajoituksiaan muinaisille rakenteille. Hän ehkä tarkoituksellisesti jätti mainitsematta esimerkiksi Brien Foersterin, insinööri Christopher Dunnin, Randall Calsonin ja UnchartedX:n Benin, jotka keskittyvät esittelemään merkillisiä muinaisjäänteitä, joita he ovat löytäneet runsain määrin. Näitä esittelijöitä on nykyään YouTubessa jo kymmenittäin, ehkä jopa satoja.

Arkeologian toisinajattelijoilla on toisinaan niin pitkälle menevää teoretisointia, että pidän sitä virheellisenä ja parhaimmillaankin ennenaikaisena. Jotkut jopa lähtevät siitä, että avaruusvierailijat ovat rakentaneet näitä muinaisihmeitä. Mittaustekniikan insinööri Christopher Dunn on ilmeisen pätevä ammattimies ja on tuonut esiin tärkeitä näkökohtia Egyptin kiviesineiden hämmästyttävästä mittatarkkuudesta. En kuitenkaan lämpene hänen powerplant-ajatuksilleen.

Toisinajattelijoiden rohkean teoriankehittelyn ei kuitenkaan pitäisi estää ketään tutustumasta heidän esittelemiinsä konkreettisiin esineisiin ja asioihin niissä yhteyksissä, missä ne kerrotaan heidän oman, tieteellisen tai käytännöllisen erikoisalansa asiantuntemuksen valossa.

Toisinajattelijoiksi naamioituu myös huijareita, joiden ainoa tarkoitus näyttää olevan huomion ja rahan hankkiminen klikkausten avulla. He käyttävät raflaavia otsikkotekstejä ja otsikkokuvia videoilleen. Opin tottumaan siihen, että videon otsikkokuva  esiintyy jossain videon sisällä, mutta näitä lataajia eivät tällaiset rajoitukset haittaa. Videoiden sisältö on usein muilta kopioitua eikä heillä itsellään ole mitään kunnollista esitettävää. Videoilta löytyy myös käsiteltyjä huijausvalokuvia.

Historian professori David Miano on lähtenyt kampanjoimaan toisinajattelijoita vastaan. Siitä on lisää omassa jutussaan täällä.


Suositeltavia videokanavia

UnchartedX
https://www.youtube.com/channel/UC2Stn8atEra7SMdPWyQoSLA

Brien Foerster
https://www.youtube.com/channel/UCOavg1FtdeuyUTLz3wmuIKQ

Научно-исследовательский центр ЛАИ
https://www.youtube.com/channel/UCPv-XHR1op_RFKa3_e6rR9Q

Ombio Productions
https://www.youtube.com/channel/UCgXfQdyg5Dw-Cm8xq9OLdKQ

GRESAR
https://www.youtube.com/channel/UCrcgxqOxuePQMbyCIWtC_9w

Ancient Architects
https://www.youtube.com/c/AncientArchitects

World of Antiquity [osittain debunkkausta]
https://www.youtube.com/@WorldofAntiquity

Scientists Against Myths [enimmäkseen debunkkausta]
https://www.youtube.com/@ScientistsAgainstMyths

 

Linkit

1. Peculiar Ancient Megalithic Civilizations Hidden in Plain Sight | bonus Documentary Box-set
https://www.youtube.com/watch?v=ee7p_my0bM0

2.
Egyptin Mysteerit - Muinaisen Egyptin korkea teknologia (2019)
https://www.youtube.com/watch?v=6qMxLy_no-U

3.
Egypt 2018: Lost Ancient High Technology Artifacts In The Cairo Museum
https://www.youtube.com/watch?v=S6Y0Dzl0RCA

4. World renowned Egyptologist Dr Mark Lehner - Giza, the Sphinx, alternative theories
https://www.youtube.com/watch?v=TmVWTmd5qYw

5. Dr Mark Lehner on Alternative theories
https://www.youtube.com/watch?v=tyA0--j4V-k

6. Quarrying and Moving Ancient Monuments! Evidence for Ancient High Technology, Part 3...
https://www.youtube.com/watch?v=rQwWtEHE5FE

7. Granite Cutting and Drilling
https://www.youtube.com/watch?v=qeS5lrmyD74


2020-09-01

 

Suurten kivien käsittelyä

1.9.2020

Päivitetty 11.10.2020


Kuva 1. Sacsayhuamánin muuria. Lähde on Wikipedia, mons.wikimedia.org/w/index.php?curid=43175184.


Muinaisuudessa on osattu louhia, työstää ja kuljettaa niin suuria kivenjärkäleitä, että vastaava toiminta olisi nykyaikanakin vaikeata ja tulisi erittäin kalliiksi. Mielestäni valtavirran arkeologit eivät ole kiinnittäneet näihin jäänteisiin ja muokkausjälkiin niiden ansaitsemaa huomiota. Myös näiden kivitöiden ajoituksessa he ovat olettaneet asioita, jotka insinööritieteiden valossa tuntuvat epäuskottavilta.


Kuva 2. Ollantaytambon polygonimuuria. Lähde on Brien Foersterin video. 

Muinaismuurit

Näkyvimpiä merkillisiä muinaisjäänteitä ovat suurista kivistä rakennetut muurit, joista esimerkkinä on kuvan 1 muuri, joka on Perussa Cuscon kaupungin vieressä sijaitsevan Sacsayhuamánin muurin osa. Huomiota kiinnittävät jopa 120 tonnin painoiset, epäsäännöllisen muotoiset ja tyynymäisen näköiset kalkkikivijärkäleet, jotka lähemmin tarkasteltuna osoittautuvat uskomattoman tiiviisti toisiinsa liitetyiksi.

Toisinaan yhdessä muurin kivessä voi olla jopa yli 10 kulmaa, mistä syystä muureja kutsutaan englanniksi nimellä 'Polygonal masonry', venäjäksi 'Полигональная кладка' ja suomeksi vaikkapa 'polygonimuuri', jota tästä lähtien käytän.  Monia kuvia löytyy englannin- ja venäjänkielisestä Wikipediasta. Videolla (1) on erinomainen katsaus aiheesta. Kannattaa kiinnittää huomiota työstöjälkiin, jotka muistuttavat juustohöylän vetäisyjä.

Polygonimuureja on eritasoisia. Muinaisissa, arvoituksellisissa muureissa on käytetty osittain erittäin suuria järkäleitä, joiden pinnat ovat vaihtelevan tarkasti työstettyjä. Arvoituksellisia ovat myös pienemmistä kivistä rakennetut muurit, joiden kivet ovat osittain monikulmaisia ja ne on muotoiltu erittäin tarkasti. Näissä ovat yhteistä kivien väliset liitokset, jotka ovat käsittämättömän tiiviit. Myöhemmin rakennetuissa polygonimuureissa ei ole mitään muuta arvoituksellista kuin nähty vaiva, koska kivet ovat pienempiä ja niiden välit ovat selvästi suuremmat.

Muinaisia, arvoituksellisia polygonimuureja on löydetty eri puolilta maailmaa, Etelä-Amerikan lisäksi esimerkiksi Japanista, Egyptistä, Kiinasta ja jopa Pääsiäissaarelta. Myöhemmin rakennettuja polygonimuureja on esimerkiksi Italiassa ja jopa Suomessa, Ahvenanmaalla Bomarsundin linnanraunioilla.

Erityisen tarkasti muotoiltuja graniittisia polygonimuureja on esimerkiksi Perussa, Ollantaytambossa, kuva 2. Monikulmaisissa, sileiksi viimeistellyissä kivissä on myös kaarevia pintoja. Joissakin kivissä on ulkonevia nappuloita ja nappulapareja, joiden tarkoitus ei ole selvillä.


Kuva 3. Keskeneräinen obeliski. Lähde on  Brien Foersterin video (2).


Kesken jääneitä kivitöitä

Egyptissä on muinainen Assuanin kivilouhimo, josta on louhittu graniittikiviä Gizan alueelle. Sieltä löytyy kuvassa 3 näkyvä keskeneräinen obeliski, jonka muoto on jo näkyvissä. Tuota noin 1 200 tonnin painoista järkälettä ei ole vielä louhittu kokonaan irti peruskalliosta, vaan se jätettiin aikanaan silleen, luultavasti siksi, että siinä havaittiin halkeama. Myöhemmin siihen on tehty uusia sahauksia. Tuntuu uskomattomalta, että se olisi pronssikaudella suunniteltu nostettavaksi ylös kuopastaan. Egyptologien mukaan louhintatyö on toteutettu kovilla iskukivillä, joiden kokeilua videolla näytetään. Kannattaa kiinnittää huomiota louhintajälkiin, jotka muistuttavat juustohöylällä vetäisyjä.

Keskeneräisestä obeliskista on YouTubessa runsaasti videoita, jotka löytyvät haulla. 

Kuva 4. Baalbekin keskeneräinen monoliitti. Lähde on video (3).

Myös Libanonissa, Baalbekissa, on louhokselle jäänyt keskeneräisiä muotoiltuja graniittijärkäleitä. Kuvassa 4 on suomalaisen Wikipedian mukaan noin 1000 tonnin painoinen monoliitti, joka on vielä kiinni peruskalliossa. Kiveä kutsutaan nimellä Hajar al-hubla eli raskaana olevan naisen kivi. Tämä on aikanaan suunniteltu siirrettäväksi jonnekin rakennustyömaalle. Sen siirtäminen olisi melkoinen tehtävä vielä nykyäänkin.



Kuva 5. Arkku Serapeumin käytävässä. Lähde on UnchartedX:n video (4).

Hankalia kuljetusreittejä

Suurten järkäleiden louhiminen peruskalliosta ei ole ainoa merkillinen asia, vaan myös niiden kuljettaminen laaksojen yli monien kilometrien päähän ja kuljettaminen takaisin korkealle ylös.

Egyptissä, Sakkaran Serapeumissa on nähtävissä toisenlainen ihme – kymmenien tonnien painoisten arkkujen käsittely ahtaissa käytävissä. Kuvassa 5 on noin 70 tonnin painoinen viimeistelemätön graniittiarkku, jonka kuljettaminen on jostain syystä jäänyt kesken. Käytävään on laitettu turisteja varten puinen kävelylattia, johon on jätetty aukko arkun kohdalle.


Arkeologia ja suuret kivet

Arkeologiset tutkimukset vaatisivat mielestäni tieteidenvälistä yhteistyötä. Arkeologien koulutus ei ilmeisesti kannusta sellaiseen, koska he näyttävät puurtavan tiukasti omalla polullaan. Näyttää siltä, että he eivät ole kunnolla ymmärtäneet suurten kivenjärkäleiden sanomaa. Muuten he olisivat käsitelleet muinaisen kivenkäsittelyn ongelmaa yhtenäisenä kokonaisuutena eikä vain aluekohtaisina merkillisyyksinä.

Kaiken järjen mukaan muinaisesta kivien käsittelystä pitäisi olla kasassa laaja arkeologinen tietokanta, jossa olisivat luetteloituina tärkeimpien järkäleiden mitat, paino, kivilaji ja louhintapaikka. Mukana pitäisi olla myös tärkeimmät polygonimuurit, peruskallioissa näkyvien arvoituksellisten louhintajälkien analysointi ja merkilliset, kehittyneeseen tekniikkaan viittaavat työstöjäljet. 



Videot

Suositeltavia videokanavia:

UnchartedX
https://www.youtube.com/channel/UC2Stn8atEra7SMdPWyQoSLA

Brien Foerster
https://www.youtube.com/channel/UCOavg1FtdeuyUTLz3wmuIKQ

Mystery History II
https://www.youtube.com/channel/UCOp-_-lVkj9MO1VPLAyHvYQ

1. The Megalithic Mystery of Sacsayhuaman - Part 1: Symbology, Location, History
https://www.youtube.com/watch?v=WdKLNEUmRlM

2. Aswan Quarry Egypt: Lost Ancient High Technology Evidence
https://www.youtube.com/watch?v=GLkOiWNSqxo

3. Baffling Ancient Megalith Discoveries That Are Leaving Researchers Totally Speechless
https://www.youtube.com/watch?v=irYuOzu5NXo

4. Evidence of a lost Ancient Civilization at the Serapeum of Saqqara - Chapter 5
https://www.youtube.com/watch?v=qLrTCYMFUbg


Suosituin juttu koko ajanjaksolta